BDR Medical Beauty
Saksalainen medikaalisen tason ihonhoitosarja, jonka tehon tuntee ensikosketuksesta!
Teknologiamme on mullistanut kosmetologien työskentelyn ja antaa mahdollisuuden ennennäkemättömiin, kauneuskirurgiaan verrattaviin lopputuloksiin. Tavoitteenamme on parantaa ihon kuntoa pitkäkestoisesti sekä saavuttaa parhaita mahdollisia tuloksia. Me arvostamme tuotteiden hyvää siedettävyyttä ja käytämme tuotteissamme mahdollisimman vähän säilöntäaineita ja tuoksuja. Käyttämämme raaka-aineet on saatu luonnosta, kasviperäisistä ainesosista, synteettisistä sekä bioteknologisista lähteistä. Käytämme esimerkiksi kasviperäistä glyseriiniä, joka on saatu kasviperäisiä öljyjä hajottamalla. Hyaluronihappo on myös valmistettu bioteknologisesti eikä siis ole eläinperäistä. Tuotteitamme ei ole testattu eläimillä ja niiden laatua valvotaan jatkuvasti.
BD Medical
Tuloksellista ihonhoitoa
BD Medical on vuonna 2015 perustettu ensimmäinen suomalainen ihonhoitokonsepti, joka yhdistää LED-valoterapian, pH-hapotuksella tehdyt kuorinnat sekä biomedikaaliset aktiiviaineet.
Sarja on suunniteltu niille, jotka haluavat näkyviä tuloksia tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Ihonhoitorutiinimme ravitsee, elvyttää, kosteuttaa ja heleyttää ihoa. Tarjoamme avun aknen, ruusufinnin, perioraalidermatiitin, couperosan, pigmenttihäiriöiden, atopian sekä ikääntyvän ihon hoitoon.
BD Medical sarjan kulmakivenä on tehokkaat aktiiviaineet ja korkealaatuiset ihonhoitotuotteet ilman turhia täyteaineita kuten synteettisiä hajusteita tai voimakkaita säilöntäaineita.
Käytämme myös paljon luonnonöljyjä ja tehokkaita kasviuutteita. Tuotteet ovat yli 90 % luonnollisia ja eläinkokeettomia, ja ne sopivat niin naisille kuin miehille.

Unna Nordic
Avaa aistisi ja päästä metsä lähellesi
Payot
Nuorekas, naisellinen, innovatiivinen ihonhoitosarja
Mii Cosmetics
Kauneudesta inspiroitunut värikosmetiikkasarja